Yhdistys

Suomen Villakoirakerho r.y. (SVK) on Suomen Kennelliitton hyväksymä rotujärjestö, jonka tarkoituksena on edistää puhdasrotuisten villakoirien kasvatusta ja jalostusta. Yhdistys on perustettu 1962 ja siihen kuuluu noin 2 100 jäsentä, jotka päättävät yhdistyksen toiminnasta kaksi kertaa vuodessa järjestettävissä sääntömääräisissä kokouksissa.

SVK:n käytännön toiminnasta vastaa yhdistyksen sääntöjen mukaisesti valittu hallitus. Kotipaikka on Helsinki, mutta yhdistyksellä on myös alueellista toimintaa ja neuvontaa, kuten paikallisosastot.

SVK järjestää vuosittain virallisen erikoisnäyttelyn. Lisäksi yhdistys järjestää mestaruuskilpailut tottelevaisuudessa ja agilityssa. Yhdistyksellä on myös pentu- ja jalostusneuvontaa. Tämän lisäksi järjestetään koulutuspäiviä sekä tuetaan terveystarkastuksia mahdollisuuksien mukaan.

Kerho toimittaa myös neljä kertaa vuodessa ilmestyvää PUUDELI-jäsenlehteä jossa on mm. ajankohtaisia artikkeleita, tietoja tulevista tapahtumista, haastatteluja, viralliset terveyslausunnot sekä näyttely- ja kilpailutuloksia.

Kaikki toiminta hoidetaan vapaaehtoisten jäsenten toimesta.

Tervetuloa mukaan!

Hallitus

Puheenjohtaja
Johanna Markola
Kyvenkuja 6
21420 Lieto
Puh. 050 465 4407
johanna.markola@gmail.com
Sihteeri, some-vastaava
Kati Hänel
Kaskipellontie 2
05800 Hyvinkää
Puh. 040 534 8578
hallitus@villakoirakerho.com
Varapuheenjohtaja, IT, pentuneuvoja
Jaana Rinkinen
Riihelänkatu 54
15810 Lahti
Puh. 0400 842 667
jaana.rinkinen@gmail.com
Rahastonhoitaja, Puudelin päätoittaja
Sirkka Virtanen
Kulmatie 5
15540 Villähde
Puh. 050 599 3053
sikke.virtanen@phnet.fi
Agility, toko ym. koetoiminta
Alli Arppe
Helsinki
Puh. 040 415 8481
agility@villakoirakerho.com

Paikallisosastojen yhteyshenkilö, kerhokauppa
Päivi Lampinen
Lahdentie 781
01490 Vantaa
zanitaspoodles@gmail.com
Varajäsen - Valioiden julkaisu
Carita Lund
Oitintie 1050
12100 Oitti
040 779 0126
carita.lund@elisanet.fi
Seuraavat hallituksen kokoukset
3.5.2022
14.6.2022



Hallitus kokoontuu noin kahden kuukauden välein. Käsiteltävät asiat voi lähettää hallituksen sihteerille mielellään sähköpostitse.

Puudeli - lehti

Päätoimittaja
Sirkka Virtanen
Kulmatie 5
15540 Villähde
sikke.virtanen@phnet.fi
Puh. 050 599 3053 (klo 18:00 - 21:00)

Valioiden sukutaulujen puhtaaksikirjoitus
Carita Lund
Oitintie 1050
12100 Oitti
Puh. 040 779 0126
valiot@villakoirakerho.com
Vastaava päätoimittaja
Johanna Markola
Puh. 050 465 4407

Toimittaja
Liisa Ahonen

Lehden materiaalin toimitus:
1 maaliskuu, materiaalit 10.2. mennessä
2 kesäkuu, materiaalit 10.5. mennessä
3 syyskuu, materiaalit 10.8. mennessä
4 joulukuu, materiaalit 10.11. Mennessä

Ohjeita materiaaliin alta.
Ilmoitushinnat (jäsenet)
Neliväri
Ulkokannet 206 €
Sisäkannet 113 €
1/1 sivu 80 €
1/2 sivu 59 €
1/4 sivu 48 €
Neliväri
Ulkokannet 206 €
Sisäkannet 113 €
1/1 sivu 80 €
1/2 sivu 59 €
1/4 sivu 48 €
Ilmoitushinnat (ei-jäsenet)
Neliväri
Ulkokannet 206 €
Sisäkannet 113 €
1/1 sivu 92 €
1/2 sivu 66 €
1/4 sivu 53 €
Mustavalkoinen
Etusisä- ja takasisäkansi 93 €
1/1 sivu 72 €
1/2 sivu 46 €
1/4 sivu 33 €

Muut palstat
Kasvattajapalsta 10 € / kalenterivuosi
Trimmausilmoitus 20 € / kalenterivuosi (ei-jäsenet) - 10 € / kalenterivuosi (jäsenet)
Rivi-ilmoitukset 7 €
Näyttelytähtöset 8,50 €
Valiopalsta Maksuton

Yleisiä ohjeita
Huom! Maksukuitti on liitettävä ehdottomasti ilmoitusmateriaalin mukaan! Tili FI59 5284 0220 0239 29.

MATERIAALIT:

Kuvat: Muista liittää kuviin kuvaajan nimi sekä kysyä lupa kuvan käyttöön. Toimitus ottaa vastaan myös paperikuvia, muistathan kirjoittaa kuvan taakse tiedot. Jos lähetät kuvia sähköisessä muodossa, nimeä kuvat koiran virallisen nimen mukaan esimerkiksi mva_nuudelin_puudeli.jpg eikä esim. putte-vaasassa330212.jpg eikä ainakaan suoraan kamerasta tulevan koodin mukaan pict330212.jpg. Tämä toive johtuu aivan käytännön syistä - virhemahdollisuus pienenee. Digitaalikameran kuvat on toimitettava mahdollisimman pakkaamattomina ja suuriresoluutioisina, älä siis muuta kokoa kuvankäsittelyohjelmassa. Jos kuvan resoluutio on 72 dpi ja leveys noin 22 cm (ns. näyttötarkkuus, esim. nettisivuilla) on sen painokelpoinen leveys 300 dpi:n tarkkuudella vain n. 5 cm. Huomioi tämä, mikäli tahdot vaikkapa mainokseesi koko sivun levyisen kuvan! Mikäli skannaat valmiiksi paperikuvasta, käytä skannerissa 300 dpi:n resoluutiota ja muista skannatessakin tallentaa kuva kunnollisella nimellä.

Mainokset: Mieluiten painovalmiina pdf-muodossa tai Word-dokumenttina. Jos toimitat mainoksen Word-muodossa, ÄLÄ upota siihen kuvia, vaan lähetä kuvat AINA erikseen. Mikäli käytät erikoista kirjasinta, on myös sen oltava mukana, ellei mainos ole pdf-muodossa. Tarvittaessa toimitus/taittaja tekee mainoksesi myös paperisuunnitelman mukaan.

Valiopalsta: Valiopalstalle otetaan FI MVA, C.I.B. (vahvistettu) sekä Toko- ja Agilityvaliot. Koiran on oltava Suomen koirarekisteriin rekisteröity sekä sen on oltava suomalaisomistuksessa. Materiaali lähetetään osoitteella valiot@villakoirakerho.com