Pentueet
Löydät tietoa villakoirasta nettisivuiltamme esimerkiksi Villakoirasta -valikon alta. Suosittelemme perehtymään etukäteen ainakin rotumääritelmään sekä villakoiran hoitoon, vaikka kasvattajan tulisi antaa kirjalliset hoito- ja ruokintaohjeet aina pennun mukaan.Varsinkin pienempien kokomuunnoksien pentuja on nykyisin hyvin harvoin saatavilla, joten kannattaa varautua pitkään odotukseen.
Koiranpennun luovutusikä on Suomessa vähintään seitsemän viikkoa. Minimi ei kuitenkaan välttämättä ole optimi: pennun kehityksen kannalta voi olla parempi, että se saa viettää pidempään emänsä ja sisarustensa kanssa. Pienempien kokomuunnosten osalta optimi luovutusikä voi olla lähempänä yhdeksää tai jopa kymmentä viikkoa.
Suomen Villakoirakerho r.y.:n vaatimukset mm. terveyden osalta löytyvät oikealta olevassa valikossa kohdasta ”Vaatimukset Pentueille”.
Lisätietoa koiran hankintaan liittyen löytyy myös Suomen Kennelliiton ja Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen sivuilta.
Pennun hankkiminen vaatii harkintaa (Suomen Kennelliitto)
Ohjeet pennun ostajalle ja myyjälle (SEY)

OHJEETVaatimukset täyttävä pentue ilmoitetaan pentuneuvojalle jaana.rinkinen@gmail.com tai puh. 0400 842 667. Ei tekstiviestejä tai WhatsApp/Messenger -viestejä.* Pentue pidetään listalla 2 kk viimeisestä kasvattajan ilmoituksesta joten väliaikatietoja kannattaa antaa.* Pentueet ovat listalla ilmoittautumisjärjestyksessä lajiteltuina rodun ja värin mukaan.* Yli 9 kk koirat ovat kotia vaihtavien listalla, sitä nuoremmat pentulistalla.* Klikkaamalla koiran nimeä näet koiran tiedot ja terveyslausunnot Suomen Kennelliiton jalostustietokannasta. Suora osoite tietokantaan on http://jalostus.kennelliitto.fi Ulkomaisista koirista tiedot on lisätty listalle manuaalisesti.
Vaatimukset listalle otettaville pentueille
Kasvattajan (tai myyjän/luovuttajan) täytyy olla Suomen Villakoirakerho r.y.:n jäsen, jäsenmaksun tulee olla maksettu ko. vuodelta sekä hänen tulee kasvatustyössään noudattaa kulloinkin voimassaolevaa jalostusohjesääntöä sekä Suomen Kennelliiton rekisteröimismääräyksiä. Pentueen tulee olla rekisteröity tai se tullaan rekisteröimään Suomen Kennelliiton rekisteriin. Jalostukseen tulee käyttää vain terveitä koiria joilla ei ole luonnevikoja eikä pahoja rakennevikoja. Koirien tulee olla palkittuja näyttelyssä virallisessa luokassa (ei EVA tai HYL) tai hyväksytty jalostukseen jalostustarkastuksessa. Pentueiden väli Nartulla voidaan teettää enintään viisi pentuetta (=synnytystä) siten, että nartun edellisestä synnytyksestä on pentueen syntyessä oltava kulunut vähintään 10 kuukautta. Tätä tiheämpi pennutus sallitaan nartulle yhden kerran ilman poikkeuslupaa. Tällöin väli seuraavaan synnytykseen on oltava vähintään yksi vuosi (vrt. SKL koirarekisteriohje). Ikärajat jalostukseen käytettävälle nartulle astutushetkellä: Toy-, kääpiö- ja keskikokoinen villakoira 18 kk - 8 v Isovillakoira 24 kk - 8 v Kahdeksan (8) vuotta täyttäneen nartun astuttaminen edellyttää aina eläinlääkärintodistuksen, jonka mukaan narttu on terve ja hyväkuntoinen, eikä pennuttamisesta ole haittaa nartun terveydelle. Tämä todistus on annettava ennen nartun astutusta ja se on voimassa 6 kuukautta (vrt. SKL:n koirarekisteriohje). Yli 10-vuotiaan nartun astuttaminen on kielletty. Kokoristeytykset ja väriristeytyksetKokoristeytykset sallitaan ainoastaan jalostustoimikunnalta anottavalla poikkeusluvalla. Poikkeuksena toy- ja kääpiövillakoira joita saa vapaasti risteyttää keskenään huomioiden suositukset. Yksivärisiä rotumääritelmässä hyväksyttyjä värejä saa risteyttää keskenään huomioiden suositukset. Katso jalostusohjeen suositukset kohdista F ja G. Vaadittavat lausunnot: Jalostukseen käytettävien koirien silmät on tarkastettava eikä tutkimustulos saa olla vuotta vanhempi. Poikkeuksena on isovillakoira jonka silmäpeilaus ei saa olla kahta vuotta vanhempi. Jalostukseen ei saa käyttää seuraavia silmäsairauksia sairastavia villakoiria:PRA Perinnöllinen kaihi (HC) GRD Total RD Nervus opticus hypoplasia Mikropapilla Pienisilmäisyys PHTVL/PHPV asteet 2-6 Primaari glaukooma (silmänpainetauti) Distichiasis, vakavin aste Trichiasis, vakavin aste Ektooppinen cilia, vakavin aste Linssiluksaatio Jalostuskäyttö on sallittu seuraavia silmäsairauksia/sairauksien asteita sairastaville edellyttäen että yhdistelmän toinen osapuoli on kyseisen sairauden osalta tutkitusti terve: Distichiasis, kohtalainen Trichiasis, muut kuin sairauden vakavin aste Ektooppinen cilia, muut kuin sairauden vakavin aste Sarveiskalvon dystrofia MRD Muut silmäsairaudet tulee huomioida jalostuksessa niiden vakavuuden mukaan. Lisätietoja saat tarvittaessa jalostusyhteyshenkilön kautta. prcd PRA geenitesti: Jos koiralla on prcd PRA geenitestistä terve- tai kantaja-lausunto tai sen toinen vanhempi on geneettisesti terve, se tulee silmäpeilata kerran ennen jalostukseen käyttöä ja siitä eteenpäin kahden vuoden välein. Kantajaa saa käyttää vain geneettisesti prcd PRA:n osalta terveelle koiralle. Polvitarkastus patella luksaation varalta Jalostukseen käytettävien toy-, kääpiö- ja keskikokoisten villakoirien polvet tulee tutkia. Tutkimushetkellä koiran tulee olla vähintään 12 kk ikäinen. Pentuvälityksen listalle riittää, että virallinen polvitutkimus on tehty yhden kerran. 2-tuloksen tai huonomman tuloksen saanutta koiraa ei saa käyttää jalostukseen. Jos koiran polvet ovat 1, täytyy jalostukseen käytettävän toisen osapuolen polvien olla terveet (0). Lonkkakuvaus ja kyynärkuvaus Jalostukseenkäytettävien keskikokoisten-ja isovillakoirien lonkat sekä kyynärät tulee kuvata virallisesti ennen astutusta. Lausunnot ovat voimassa koiran eliniän ajan. Jos jalostukseen käytetään ulkomailla rekisteröityä koiraa, riittää sen kotimaassa saatu hyväksytty lausunto. Jalostukseen suositellaan käytettäväksi A-ja B-lonkkaisia koiria. Poikkeustapauksessa voi toinen osapuoli olla C. Huonoimman eli 3-tuloksen kyynäristä saaneita koiria ei saa käyttää jalostukseen. 1-2 –tuloksen saaneita voi käyttää kyseisen vian osalta terveelle kumppanille. Koiran tulee tutkimushetkellä olla täyttänyt 12 kk. Muut sairaudet Epilepsiaa sairastavaa koiraa, tai koiraa jolla on useita epilepsiasairaita jälkeläisiä, ei saa käyttää jalostukseen. Muita perinnöllisiä tai perinnöllisiksi epäiltyjä vakavia sairauksia sairastavia koiria ei saa käyttää jalostukseen (esim. Legg Perthes, Addisonin tauti jne.). Selkäsairauksissa oireilevia koiria ei saa käyttää jalostukseen. Selkäkuvaus ei ole pakollinen mutta suositeltava. SA-sairasta tai –kantajaa ei saa käyttää jalostukseen. Poikkeusluvat Jos Suomen Villakoirakerho ry ei ole puoltanut Suomen Kennelliitolta anottavaa poikkeuslupaa väri- tai kokoristeytykselle, ei pentuetta oteta pentulistalle. Kotia vaihtavat * Kotia vaihtavat -listalle otetaan koiria jotka ovat rekisteröityjä Suomen koirarekisteriin. * Koirien tulee olla vähintään 9 kk ikäisiä, sitä nuoremmat kuuluvat pentulistoille * Ilmoittajan/myyjän on oltava SVK:n jäsen. * tai hallituksen päätöksellä Voimassa 1.1.2022 alkaen.
- Pentueet & Kotia etsivät
- Toyvillakoira
- Kääpiövillakoira
- Keskikokoinen villakoira
- Isovillakoira
- Kotia etsivät
PENTUEET & KOTIA ETSIVÄTYllä valittaessa löydät pentuetilanteen. Alle 9kk ikäiset sijoitettavat koirat löytyvät pentulistoilta, yli 9kk ikäiset kotia etsivistä.
Musta
Kennel Executive/Jonna Kari, Siilinjärvi050 341 7661 jonna.kari1@outlook.com
Ilmoitettu 15.8.2025, syntynyt 5.8.2025, myytävänä 1 uros
i: Bellino prcd terve
e: Executive Dreams In Charge
Harmaa
Kennel Virtuoso's/Annukka Leutonen, Vantaaannukka.leutonen@gmail.com
Ilmoitettu 21.8.2025, syntyy vk 38
i: Osiris Grey Sakké prcd terve
e: Virtuoso's Izabella Scorupco
Kennel Executive/Minna Kari, Joensuu
050 376 4848 minnakari@kolumbus.fi
Ilmoitettu 22.8.2025, syntynyt 9.8.2025, myytävänä 1 uros
i: Evak's Sensei prcd terve
e: Executive Million Pieces
Harmaa
Kennel Saturiinan/Riikka Honkaranta, Nummela045 255 4244 riikka.honkaranta@gmail.com
Päivitetty 22.8.2025, syntynyt 21.8.2025, myytävänä 4 urosta ja 3 narttua
i: Zelenas Antares
e: Diamond Forest's The Accelerated Azzam
Kennel Belles Bouclés/Tita Korhonen, Kajaani
044 340 8045 tita.korhonen@hotmail.fi
Ilmoitettu 4.9.2025, syntynyt 14.8.2025, myytävänä 2 urosta
i: Virtuoso's Edinson Cavani
e: Belles Bouclés Boule De Neige
Valkoinen
Kennel Miliveran/Riia Hiuspää-Immonen, Kajaaniriia.hiuspaa@kajaani.net 040 960 2463
Ilmoitettu 11.7.2025, syntynyt 11.7.2025, myytävänä 2 narttua
i: High Voltage Vanduo
e: Sulan Villan Snow White
Musta
Kennel Wasp's/Risto Mallat, Vantaaristomallat@gmail.com 050 394 8601
Päivitetty 1.9.2025, syntynyt 23.8.2025, myytävänä 2 narttua
i: Canmoy's The Man
e: Nerian Lamia Vespa Crabro
Harmaa
Kennel Alley-Oop's/Alli Arppe, Helsinkikennel.alleyoops@gmail.com
Ilmoitettu 11.8.2025, syntynyt 22.7.2025, myytävänä 3 urosta ja 2 narttua, sijoitukseen 1 narttu
i: Alley-Oop's Bounce Pass
e: Alley-Oop's Breezy Babine
Toyvillakoira
Sijoituskotia etsii 2 v. toy villakoira uros kohtuumatkan päästä Mikkeliä. Ei kerrostaloon, eikä lapsiperheeseen. Rakastaa lenkkeilyä ja oman ihmisen kanssa puuhailua . Hoitotoimenpiteet sujuvat ongelmitta. Koira lyhyessä turkissa, joten näyttelyvelvotteita ei ole. Yhteydenotot Piia Hasu 050 541 3392 piia.hasu@gmail.comIlmoitettu 28.8.2025
Isovillakoira
Etsimme uutta kotia maalta/omakotitalosta joulukuussa 4-vuotta täyttävälle mustalle isovillakoira nartulle. Koiralle on varattu sterilointiin aika 18.9., eli myydään pari viikkoa leikkauksen jälkeen. Koira on aktiivinen, eikä meillä enää riitä aikaa tarpeeksi toteuttaa tätä liikkumisen tarvetta, siksi katsoimme parhaaksi etsiä sopivampaa kotia. Myydään mieluiten ainoaksi koiraksi, sillä on huomiota ja hellyyttä kaipaava ja on dominoiva muita koiria kohtaan. Liikkuu paljon vapaana isolla tontillamme jossa ei ole aitoja, eikä ole karkailuviettiä. Hihnassakin osaa kulkea, mutta toisinaan häseltää kun on kaikesta innoissaan. Flexissä kulkee yleensä nätisti. Palloa noutaa mielellään, autossa matkustaa hyvin. Vedessä tykkää kahlailla mahaan asti. Pienten lasten kanssa on liian innokas ja kaataa helposti innostuessaan, siksi ei sovi ihan pienten lasten perheeseen. Terveystutkittu, lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä kuvattu terveeksi, silmät terveet, ei allergioita, ei korva,- eikä iho-ongelmia, eikä ole herkkävatsainen. Kaikki hoitotoimet antaa tehdä ongelmitta. Kyseessä ei ole ongelmakoira, mutta on aktiviteettia kaipaava. Osaa olla yksin, on sisäsiisti eikä tuhoa mitään. Sisällä osaa olla tosi rauhallinen ja usein lötkötteleekin kainalossa.Asialliset tiedustelut ensin sähköpostilla: vimakel@gmail.com Hinta 2500e.
Ilmoitus lisätty 1.9.2025
3,5-vuotias isovillakoirauros etsii uutta kotia. Ei tule toimeen perheen toisen uroskoiran kanssa. Ihmisten kanssa on iloinen, leikkisä ja helposti innostuva mutta suhtautuu uusiin tuttavuuksiin ensin varauksella. Ei ole tottunut pieniin lapsiin. On asunut aina talossa, jossa on oma piha ja tätä toivotaan uudeltakin kodilta. Osaa alkeita eri harrastuslajeista.
Lisätiedot ja yhteydenotot Oona Kari p.040 575 9117 oona.kari@outlook.com. Sijainti: Kymenlaakso.
Ilmoitus lisätty 4.9.2025
Keskikokoinen villakoira
Eläke loppuelämän kotia etsii 8v. musta kk uros. Yhden ihmisen koira, helppo matkakaveri, osaa olla yksin, osaa olla vapaana ja tykkää liikkumisesta. Tykkää lapsista ja toisista koirista mutta ei tule toimeen urosten kanssa. Narttujen kanssa helpommin.Etsinnässä kuitenkin yhden ihmisen talous.Uuden kodin täytyy osata olla tiukka ja sääntöjä noudattava. Koira tarvitsee tiukan ja lempeän johtajan.Yhteyden otot aluksi viestitse. 040 841 2426 Henna Pekkola
Ilmoitus lisätty 1.9.2025
Keskikokoinen 3,5v musta villakoiranarttu etsii rakastavaa loppuelämän kotia. Hän on ihana ja suloinen luonteeltaan omien ihmisten kanssa – energinen, reipas ja läheisyyttä rakastava.Koira on tottunut laumassa elämiseen ja tulee erinomaisesti toimeen urosten kanssa. Valitettavasti hän ei kuitenkaan siedä kaikkia narttuja, minkä vuoksi etsin hänelle uutta kotia. Vieraita ihmisiä kohtaan hän on hieman arka, joten rauhallinen ja kärsivällinen ympäristö olisi paras mahdollinen. Ei lapsiperheeseen. Omakotitalo aidatulla pihalla olisi paras vaihtoehto.Koira ei ole myynnissä. Hänelle etsitään uutta yhteistyökykyistä loppuelämän kotia, mutta omistajuus ainakin tässä vaiheessa säilyy kasvattajalla. Kyse ei ole jalostussijoituksesta.
Yhteydenotot regina.kunnas@gmail.com tai 050 078 7676
Ilmoitus lisätty 5.9.2025