© Suomen Villakoirakerho r.y.  Finska Pudelklubben

Suomen Villakoirakerho SVK - Finska Pudelklubben FPK r.y. Virallinen rotujärjestö

ENGLISH

VILLAKOIRAN TURKINHOITO

Turkinhoito on muutakin kuin vain kauneuden hoitoa, se on myös osa koirasi hyvinvointia. Pahoin huopaantuneen turkin alla voivat erilaiset loiset ja ihotulehdukset muhia kaikessa rauhassa. Korvien puhdistus, kynsien leikkaaminen ja anaalirauhasten tyhjennys ovat myös terveydenhoidollisia toimenpiteitä, joiden tulee kuulua luonnollisena osana jokaisen villakoiran elämään.


Monesti korostetaan villakoiran turkin vaikeahoitoisuutta. Turkin hoidossa tärkeintä ovat perusteellisuus ja säännöllisyys. Sanotaan, että villakoira ei ole laiskan ihmisen rotu, mutta näillä kahdella periaatteella pidemmänkään turkin ylläpito takuttomana ei ole mahdottomuus. Tietenkin jos harjaaminen ja muu ”puunaaminen” ei kiinnosta yhtään, voi olla viisaampaa miettiä jonkun muun rotuista koiraa, jonka turkki ei vaadi niin paljon huolenpitoa.


Vaikka villakoira kävisikin näyttelyissä ja olisi pitkäturkkinen, se voi silti viettää aivan tavallista koiranelämää. Vain päivää ennen näyttelyä, jolloin koira pestään ja trimmataan näyttelyä varten, on turkkia tietenkin varjeltava ja joitain asioita rajoitettava. Pitkä turkki ei estä harrastamasta villakoiran kanssa muutakin kuin vain näyttelyitä. Agility, TOKO, viehe ja monet palveluskoirille tarkoitetut lajit sujuvat turkissa kuin turkissa.


Villakoiran pentu kuuluu luovuttaa uudelle omistajalleen pestynä ja trimmattuna. Jotta pentu tottuisi käsittelyyn, se olisi tästä eteenpäin hyvä pestä neljän viikon välein. Kuonon, tassut ja hännäntyven voi ajella kahden viikon välein ja kynnet leikataan viikoittain. Hoitopöydällä oloa voi harjoitella vaikka joka päivä.


Puolivuotiaaksi asti pennun turkkia muotoillaan saksilla leikkaamalla ainoastaan takaosasta ja eturinnasta, niin että pentu näyttää pyöreän palleroiselta. Tämä on hyvä suorittaa aina kuukausittaisen pesun yhteydessä. Kun pentu on puolivuotias, sille voidaan leikata omistajan valinnan mukainen leikkaus.


Korvakäytävissä kasvavat karvat alkavat irrota samoihin aikoihin pennun hampaiden kanssa eli noin neljän kuukauden iästä ylöspäin. Karvat nypitään pois joko sormin tai pinseteillä. Jos korvakäytävissä kasvavia karvoja ei poisteta, korvan ”ilmanvaihto” heikentyy ja korvatulehduksen riski kasvaa. Korvan sisältä kasvavia karvoja ei missään tapauksessa saa leikata saksilla, koska silloin laatu muuttuu karkeammaksi ja ne eivät enää lähde yhtä helposti nyppimällä irti. Kaikkia karvoja ei tarvitse nyppiä kerralla, vaan ota muutama nyppäys päivässä. Jatkossa tarkista korvat muun hoidon yhteydessä.


Nuori koira alkaa vaihtaa turkkiaan noin vuoden ikäisenä. Takkuvaihe kestää muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen. Hyvin pehmeäturkkisilla yksilöillä voi mennä jopa pari-kolmevuotiaaksi asti ennen kuin turkki on muuttunut karkeammaksi ja ei enää niin takkuunnu. Monesti tällainen pehmeä turkki on valkoisilla, harmailla ja aprikoosin värisillä villakoirilla. Takkuvaiheen aikana villakoira täytyy pestä 1-2 viikon välein, sillä puhdas karva ei takkuunnu niin helposti. Eli, kun löydät nuoresta koirastasi ensimmäisen takun, niin selvität sen ja peset koiran pikimmiten. Nyt selviät viikon, ehkä kaksi, kunnes taas löydät takun, selvität sen ja peset koiran. Jos vain tyydyt selvittämään löytämäsi takun, on koirassasi muutaman päivän päästä kolme takkua. Kun olet saanut selvitettyä ne, on parin päivän päästä koirassasi kuusi takkua, jne…Kun tätä jatkuu kuukausi kaupalla seurauksena on a) sinulta menee hermot ja ilmoitat trimmaajalle, että koira ajellaan kaljuksi, b) takkujen raastamisen jälkeen koirasi niskassa on vain kaksi karvaa ristissä ja unelmoimasi näyttelykesä on todellakin vain unelma…Siis, puhdas turkki on nuoren koiran A ja O. Lohdutukseksi kerrottakoon, että tämä vaihe on vain väliaikaista.


Aikuinen villakoira on turkiltaan jo helpompi. Karkeasti sanottuna pesu- ja trimmausväli voi talvella olla maksimissaan kaksi kuukautta. Kesällä koira luonnollisestikin likaantuu nopeammin ja pesukerrat ovat tiheämmät. Trimmauskertojen välillä tehdyt konetyöt pitävät koiran yleisilmeen siistinä. Jos haluat koirasi olevan siistin näköinen kokoajan, voit pestä koirasi kolmen viikon välein ja trimmata sen kauttaaltaan joka toinen kerta. Näin usein toistuvat pesut mahdollistavat sen, että sinun ei oikeastaan tarvitse harjata koiraasi pesujen välillä. Selvität vain mahdollisesti löytämäsi yksittäiset takut. Kun kerran kolmessa viikossa ”uhraat” aikaa perusteelliseen turkinhoitoon, niin sinulla on silmäniloa kohtuullisen vähällä vaivalla. Ja mikä onkaan ihanampaa kuin ottaa kainaloon puhdas, hyväntuoksuinen villakoira!