© Suomen Villakoirakerho r.y.  Finska Pudelklubben

Suomen Villakoirakerho SVK - Finska Pudelklubben FPK r.y. Virallinen rotujärjestö

ENGLISH


VUODEN TOKOVILLAKOIRA

VUODEN TOKOTULOKASVILLAKOIRA

VUODEN NUORI TOKO-OHJAAJA


Osallistusmisoikeus


Vuoden tokovillakoira-, Vuoden tokotulokasvillakoira– ja Vuoden nuori toko-ohjaaja -kilpailuihin voivat osallistua kaikki Suomen koirarekisteriin rekisteröidyt Suomen Villakoirakerho ry:n jäsenten villakoirat. Koiran omistajan ja ohjaajan on oltava Suomen Villakoirakerho ry:n jäseniä ja jäsenmaksun on oltava maksettuna ko. vuodelta.

Vuoden tokovillakoirakilpailuun voivat osallistua kaikki kilpailukauden aikana virallisissa kilpailuissa kisanneet koirat.

Vuoden tokotulokasvillakoirakilpailuun voi osallistua vain koira, jonka ensimmäinen koe on tapahtunut kilpailukauden aikana, tulokset ALO- ja AVO-luokista.

Vuoden nuori toko-ohjaajakilpailun osallistumisoikeus alkaa sen vuoden alusta, jonka aikana ohjaaja täyttää kymmenen (10) vuotta ja päättyy sen vuoden lopussa, jonka aikana ohjaaja täyttää 17 vuotta. Osallistuakseen tulee tulosten ilmoittamisen yhteydessä ilmoittaa ohjaajan syntymäaika sekä erikseen mainita osallistuminen ko. kilpailusarjaan. Suomen villakoirakerho ry palkitsee vuoden tokovillakoirakilpailun tuloslistan perusteella korkeimmalle sijoittuneen nuoren toko-ohjaajan.


Pisteiden laskemisesta


Tuloksiin lasketaan kilpailukauden kolme (3) koetulosta. Pisteet lasketaan Suomen Kennelliiton hyväksymien virallisten kokeiden yksilösuoritustuloksista (ei joukkuetuloksia).

1. Vuoden tokovillakoirakilpailun pisteiden laskentaan otetaan mukaan kolme (3) tulosta. Tulokset voivat olla ALO-, AVO-, VOI- ja EVL -luokista.

2. Vuoden tokotulokasvillakoirakilpailun pisteisiin lasketaan kolme (3) tulosta kilpailukaudelta, jotka ovat ALO- ja AVO-luokista.

3. Vuoden nuori toko-ohjaajakilpailun pisteet lasketaan kuten Vuoden tokovillakoirakilpailussa.


Mikäli kaksi tai useampi koira saa yhtä suuren pistemäärän, voittaa ylemmässä luokassa kilpaileva koira. Jos saman pistemäärän saaneet koirat kilpailevat samassa luokassa, lasketaan kokeissa saadut pisteet yhteen ja korkeimman pistemäärän saanut koira voittaa. Jos pisteet menevät tasan, voittaa koira, jolla on korkein pistemäärä yksittäisestä kokeesta. Ellei näissäkään ole eroa palkitaan kaksi koiraa.


Kilpailukausi


Kilpailukausi on kalenterivuosi.


Tulosten ilmoittaminen


Tulokset tulee lähettää sähköpostitse tai postitse tammikuun 31. päivään mennessä (postileima) Puudeli -lehdessä ja kerhon nettisivuilla mainittuun osoitteeseen.  

Tulokset tulee kopioida Suomen Kennelliiton (SKL) kotisivuilta jalostustietojärjestelmästä. Niiden tulosten osalta, jotka eivät vielä näy Suomen Kennelliiton kotisivuilla, tulee toimittaa kopio kilpailukirjasta tai arvostelulomakkeesta.

Tuloksista kertyneet pisteet tulee itse laskea valmiiksi pistetaulukon mukaisesti. Lisäksi tulee ilmoittaa koiran viralliset tiedot, kilpailuluokka ja omistajan yhteystiedot.

Epäselvissä tapauksissa tulosten hyväksymisestä päättää Suomen Villakoirakerho ry:n hallitus. Puutteellisia tai myöhästyneitä tietoja ei huomioida.


Palkintojen jakaminen


Vuoden tokovillakoirakilpailusta palkitaan kolme parasta. Vuoden tokotulokas- ja vuoden nuori toko-ohjaaja-kilpailuista palkitaan voittaja. Palkinnot jaetaan kilpailukautta seuraavan vuoden Suomen Villakoirakerho ry:n erikoisnäyttelyssä.


Sääntöihin voi tehdä muutoksia vain Suomen Villakoirakerho ry:n hallitus. Säännöt astuvat voimaan 1.1.2015.


Tulospisteet

Kolmen (3) tuloksen perusteella annetaan tulospisteitä seuraavan taulukoiden mukaisesti.
























Arvokisapisteet

Arvokisoista saa lisäpisteitä alla olevan taulukon mukaisesti. 1-tuloksista arvokisoissa (SM-kisat, piirinmestaruus) saa 2 lisäpistettä riippumatta luokasta.
















Suora valinta Vuoden tokovillakoiraksi


SM-kisoissa kolmen parhaan joukkoon sijoittunut koira voidaan valita suoraan Vuoden tokovillakoiraksi.


Lisätietoa Alli Arppe, toko@villakoirakerho.com

TOKO eli tottelevaisuus

SÄÄNNÖT

TULOKSIA


2015


2014

Tulokas

Vuoden koira

2013

Tulokas

Vuoden koira

Nuori ohjaaja

2012

Tulokas

Vuoden koira

2011

Tulokas

Vuoden koira

2010

Tulokas

Vuoden koira

2009

2008

2007

2006

2005

2004



Sijoitus

Rotumestaruus (villakoirien tokomestaruuskisa)

Piirin-mestaruudet

SM-kilpailut

I

8

10

15

II

6

8

12

III

4

6

10

TULOS

ALO1, jos pistemäärä yli 190 p

ALO1, jos pistemäärä 190p tai alle

ALO2

ALO3

PISTEET

8

7

5

3






TULOS

AVO1, jos pistemäärä yli 190 p

AVO1, jos pistemäärä 190p tai alle

AVO2

AVO3

PISTEET

10

9

7

5






TULOS

VOI1, jos pistemäärä yli 300 p

VOI1, jos pistemäärä 300p tai alle

VOI2

VOI3

PISTEET

12

11

9

7






TULOS

EVL1, jos pistemäärä yli 300 p

EVL1, jos pistemäärä 300p tai alle

EVL1

EVL1

PISTEET

14

13

11

9